Amerikkalaisen perhejuhlan tuntua oli ilmassa viime viikolla, kun Amerikka juhli kiitospäiväänsä. Kaupoissa kiitosmieli näkyi vilkkaana rahavirtana jo monta viikkoa ennen juhlaa, ja mainokset kehottivat laskemaan siunauksia pitkin syksyä. Toki kaiken kruunasi torstain juhla-ateria. Paikalliset neuvoivat syömään niin paljon kunnes oksettaa, kuuluu kuulema juhlan henkeen. Ihan en niin pitkälle päässyt kokemaan amerikkalaisia perinteitä, mutta seuraavana aamunakaan ei kyllä kovin nälkäinen olo ollut.
Koska kiitospäivä menee joulun ohi perhejuhlana, oli seurakunta järjestänyt kodittomille ja köyhille oman kiitosaterian. Torstaiaamuna klo 8 aikaan värjöttelimme kirkon pihalla kun porukan vetäjä oli lukinnut avaimensa auton sisään.. Mutta 40 min jälkeen nerokkaat seurakuntalaiset tiirikoivat auton oven auki. Suuntasimme Baltimoren kaupungin köyhimmälle ja pahimmalle alueelle. Ihan slummia se ei ollut, tai ainakaan pahvimajoja ei näkynyt, mutta talot olivat hyvin ränsistyneitä sekä ikkunoissa oli lähinnä lautoja, tai vanereita suojaamassa kylmältä. Samoin ihmisistä näki, ettei puhtaita vaatteita tai ruokaa ollut liiaksi tarjolla, saati hygieniatarvikkeita. Ihmisten tavasta kulkea ja puhua huusi syvä totuus siitä, ettei elämä ollut heitä kovin hellin käsin kohdellut.
Seurakunta on jakanut kiitospäivänä ilmaista ruokaa ja vaatteita alueella jo vuosien ajan, ja ihmiset sasivat odottaa sitä. Oli aika liikuttavaa nähdä, kuinka kupillinen soppaa ja puhdas paita sai vanhojenkin miesten silmät kosteiksi. Liikuimme alueella ryhmissä, eikä yksin kulkeminen tullut kuuloonkaan, alueen rikollisuusprosentin vuoksi. Mutta pitänee myöntää, että oli aika villi fiilis kulkea keskellä päivää alueella, jolla poliisiauton täytyi seurata meitä muutaman metrin päästä. Minne ikinä kuljimme, poliisit tulivat perässä varmistaen meidän turvallisuuden, joka kerta kun pysähdyimme, pysähtyivät poliisitkin. Vaikka joka ikisessä kadun kulmassa oli isot kyltit, jotka tiedottivat, että poliisi valvoo 27/7. Ja toden totta, joka kulmassa oli poliisilla kamera, josta he aluetta seuraavat joka ikinen sekuntti.
Myöhemmin oli meijän aika venyttää mahalaukkujamme suomalaisen pastorin ruokapyödäss. Ei ollut kyllä ruuassa valittamista! Ilta menikin sitten hyvin kotosalla ja naapurin sohvalla nuokkuen Amazing Grace-leffaa katsoen. Hyvä leffa muuten, suosittelen.
maanantai 30. marraskuuta 2009
lauantai 14. marraskuuta 2009
korkeapainetta
Viikko sitten lauantaina istun kaikesta onnellisen tietämättömänä pelaamassa jatsia, mutta juuri sairaanhoitajaksi valmistunut Natalia halusi välttämättä kokeilla vieläkö osaa mitata verenpaineen.. Siitä ne ongelmat sitten alkoivat. Mansetti käteen ja pumppaamaan. Tumtumtum. Ja Natalian naama venähti. Ja sama operaatio toisesta kädestä. Sitten varovainen kysymys, että mitähän mun normaalit verenpaineet näyttää. Karu totuus iski vasten kasvoja; 168/112.
Onnekseni naapurissa on (yli-)innokas sairaanhoitaja, joka on halunnut mittailla paineita enemmän ja vähemmän. Lääkäriinkin Natalia mut vei, ja siellä ne kohteli mua kuin puolikuollutta; "pystytkö kävelemään? menehän nyt tuohon makaamaan, eiei, istuminen on nyt kiellettyä. Ota siinä ihan rauhassa." Siellä olikin kyllä kohtalokkaat luvut; 186/120. Itellä oli vaan pokassa pitelemistä, ei mulla missään vaiheessa mitään hätää ollut, en mä ees tiedostanut, että paineet vois olla kuunapäivänäkään tuota luokkaa ja mikäli Natalia ei olisi lähtenyt mittarilla leikkimään, ei asia olisi tullut edes ilmi. Olinhan mä ollut vähän väsynyt ja päätä vähän särkenyt, mutta sehän on nyt vaan normaali-ilmiö.
Totesin tässä, että tuleepahan opeteltua nyt sitten tuota lääkärisanastoakin englanniksi. Monipuolinen matka siis, kaikki osa-alueet haltuun kerralla. Vaikkakin Natalian on saanut mukaan lääkäriin, ne on hyväksynyt Natalian "tulkkina", tosin ensiksi luulivat häntä mun äidiksi. Natalia on siis jo mun toinen äiti täällä. Ensimmäinen äiti on lähtöisin Ruotsista, Natalia Puolasta. Mulla lienee edessä siis identiteettikriisi.
Ne, jotka mua enemmän tuntee, että mua ei juuri tämmöset tilanteet hetkauta, mä oon tottunut sairastamaan, mutta täällä kaikki ihmiset ympärillä osaa kyllä kuhista tästäkin asiasta. Joka toinen minuutti joku kysyy oonko kunnossa. Toki siinä on kulttuurieroakin mukana, mutta täällä viime sunnuntaina kuoli kaikkien rakastama vartija sydänkohtaukseen, niin kaikki ovat nyt vähän varpaillaan. Pinky tosin oli jo vanha mies, mutta korkea verenpaine oli hänelläkin. Sunnuntain kohtalokas sydänkohtaus oli neljäs tai viides, kun herra ei suostunut lääkkeitä käyttämään.. Mutta se oli nyt hänen aika lähteä Kotiin.
Mä oon nauranut täällä, että mä alan pelottavasti kuulostaa vanhalta verenpaineeni kanssa, päivittäin joku sen mittaa ja lääkityskin on. Tääkin blogiteksti on lähinnä sairaskertomus, joka varmasti saanee jatkoa, kunhan tästä lähden jatkotutkimuksiin. Pahoittelen siis jo etukäteen.
Onnekseni naapurissa on (yli-)innokas sairaanhoitaja, joka on halunnut mittailla paineita enemmän ja vähemmän. Lääkäriinkin Natalia mut vei, ja siellä ne kohteli mua kuin puolikuollutta; "pystytkö kävelemään? menehän nyt tuohon makaamaan, eiei, istuminen on nyt kiellettyä. Ota siinä ihan rauhassa." Siellä olikin kyllä kohtalokkaat luvut; 186/120. Itellä oli vaan pokassa pitelemistä, ei mulla missään vaiheessa mitään hätää ollut, en mä ees tiedostanut, että paineet vois olla kuunapäivänäkään tuota luokkaa ja mikäli Natalia ei olisi lähtenyt mittarilla leikkimään, ei asia olisi tullut edes ilmi. Olinhan mä ollut vähän väsynyt ja päätä vähän särkenyt, mutta sehän on nyt vaan normaali-ilmiö.
Totesin tässä, että tuleepahan opeteltua nyt sitten tuota lääkärisanastoakin englanniksi. Monipuolinen matka siis, kaikki osa-alueet haltuun kerralla. Vaikkakin Natalian on saanut mukaan lääkäriin, ne on hyväksynyt Natalian "tulkkina", tosin ensiksi luulivat häntä mun äidiksi. Natalia on siis jo mun toinen äiti täällä. Ensimmäinen äiti on lähtöisin Ruotsista, Natalia Puolasta. Mulla lienee edessä siis identiteettikriisi.
Ne, jotka mua enemmän tuntee, että mua ei juuri tämmöset tilanteet hetkauta, mä oon tottunut sairastamaan, mutta täällä kaikki ihmiset ympärillä osaa kyllä kuhista tästäkin asiasta. Joka toinen minuutti joku kysyy oonko kunnossa. Toki siinä on kulttuurieroakin mukana, mutta täällä viime sunnuntaina kuoli kaikkien rakastama vartija sydänkohtaukseen, niin kaikki ovat nyt vähän varpaillaan. Pinky tosin oli jo vanha mies, mutta korkea verenpaine oli hänelläkin. Sunnuntain kohtalokas sydänkohtaus oli neljäs tai viides, kun herra ei suostunut lääkkeitä käyttämään.. Mutta se oli nyt hänen aika lähteä Kotiin.
Mä oon nauranut täällä, että mä alan pelottavasti kuulostaa vanhalta verenpaineeni kanssa, päivittäin joku sen mittaa ja lääkityskin on. Tääkin blogiteksti on lähinnä sairaskertomus, joka varmasti saanee jatkoa, kunhan tästä lähden jatkotutkimuksiin. Pahoittelen siis jo etukäteen.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Syksyisiä värejä
No nyt se syksy on saapunut sitten tännekin. Tosin ei samanlaisena, kun sen olen Suomessa tuntenut. Suomen sateisen ja kylmän syksyn sijasta olen saanut nauttia väriloistosta lähemmäs kahdenkymmenen asteen lämpötilassa ja auringonpaisteessa. Ei sillä, pakko myöntää, että muutama pisara on täälläkin tullut taivaalta alas. Mutta suurimmaksi osaksi ilma on ollut mitä mainioin.
Eilen kävimme kokousten välillä(täällä on sunnuntaisin kolme kokousta; kaksi aamulla, yksi illalla) tutustumassa läheiseen kansallispuistoon. Polku kulki pitkin joen vartta, eikä muita ihmisiä ollut liikaa häiritsemässä luonnonrauhaa. Oli ihana pitkästä aikaa kävellä kiireettömästi useampi tunti keskellä metsää, ilman poliisiautojen vinkunaa tai helikoptereiden meteliä. Koko metsän täytti vain ja ainoastaa veden kohina. Kuvamateriaalia on luvassa heti, kun Natalia saa ne ladattua facebookkiin. Ja siis ne jotka eivät ole vielä naamakirjassa; suosittelen rekisteröitymään, koska tänne en aikonut kuvia ladata ;)
Viime viikonloppu oli poikkeuksellinen liikunnan suhteen, koska lenkkeilyn lisäksi pääsin toteuttamaan sisäistä vesipetoani uimahallin syvissä vesissä. Mun naapuri työskentelee samaisessa uimahallissa hengenpelastajana ja uimaopettajana ja on luvannut opettaa vähän eri tekniikoita yms. Mikäs siinä kun ilmaseksi uimaan pääsee ja opetustakin saa. En mä valita :D Lauantaina päivällä olin myös maalaamassa yhen suomalaisen pastorin kellaria, joten uiminen tuli tarpeeseen; sain liotettua maalikuorrutuksen helposti pois ;)
Mä huomaan, että blogin ylläpito on kaikkein mielekkäintä silloin, kun olisi läksyjen aika. Huomenna olisi Paavalin kirjeistä koe, ja täällä mä vaan istun. Niin, ja huomiseksi pitäis tehdä viisi esseetä, sekä outlinet muistiinpainoista. Mutta mutta.. Pitänee ehkä joskus opetella oikeasti opiskelemaan. Täällä sitä ei kyllä ole pakko vielä tehdä, täällä saa A:ta ja yli 90 pistettä tehtävistä tekemättä melkein mitään. Lukiossakin vaadittiin ihan asteen verran enemmän, vaikkei sielläkään juuri töihin joutunut. Täällä lähinnä joutuu opettelemaan raamattusanastoa englanniksi, siinä kaikki. Tunneilla kun kuuntelee, niin kokeissa pärjää.
Mä jatkan taas ahkeran opiskelijan leikkimistä, ja kirjottelen noita esseitä. Täällähän essee siis tarkottaa noin viittä riviä tekstiä... Ei menis ehkä YTL:lle läpi.
Muoks. Nyt olis kuvia facebookissa. Tervemenoa katsomaan!
Eilen kävimme kokousten välillä(täällä on sunnuntaisin kolme kokousta; kaksi aamulla, yksi illalla) tutustumassa läheiseen kansallispuistoon. Polku kulki pitkin joen vartta, eikä muita ihmisiä ollut liikaa häiritsemässä luonnonrauhaa. Oli ihana pitkästä aikaa kävellä kiireettömästi useampi tunti keskellä metsää, ilman poliisiautojen vinkunaa tai helikoptereiden meteliä. Koko metsän täytti vain ja ainoastaa veden kohina. Kuvamateriaalia on luvassa heti, kun Natalia saa ne ladattua facebookkiin. Ja siis ne jotka eivät ole vielä naamakirjassa; suosittelen rekisteröitymään, koska tänne en aikonut kuvia ladata ;)
Viime viikonloppu oli poikkeuksellinen liikunnan suhteen, koska lenkkeilyn lisäksi pääsin toteuttamaan sisäistä vesipetoani uimahallin syvissä vesissä. Mun naapuri työskentelee samaisessa uimahallissa hengenpelastajana ja uimaopettajana ja on luvannut opettaa vähän eri tekniikoita yms. Mikäs siinä kun ilmaseksi uimaan pääsee ja opetustakin saa. En mä valita :D Lauantaina päivällä olin myös maalaamassa yhen suomalaisen pastorin kellaria, joten uiminen tuli tarpeeseen; sain liotettua maalikuorrutuksen helposti pois ;)
Mä huomaan, että blogin ylläpito on kaikkein mielekkäintä silloin, kun olisi läksyjen aika. Huomenna olisi Paavalin kirjeistä koe, ja täällä mä vaan istun. Niin, ja huomiseksi pitäis tehdä viisi esseetä, sekä outlinet muistiinpainoista. Mutta mutta.. Pitänee ehkä joskus opetella oikeasti opiskelemaan. Täällä sitä ei kyllä ole pakko vielä tehdä, täällä saa A:ta ja yli 90 pistettä tehtävistä tekemättä melkein mitään. Lukiossakin vaadittiin ihan asteen verran enemmän, vaikkei sielläkään juuri töihin joutunut. Täällä lähinnä joutuu opettelemaan raamattusanastoa englanniksi, siinä kaikki. Tunneilla kun kuuntelee, niin kokeissa pärjää.
Mä jatkan taas ahkeran opiskelijan leikkimistä, ja kirjottelen noita esseitä. Täällähän essee siis tarkottaa noin viittä riviä tekstiä... Ei menis ehkä YTL:lle läpi.
Muoks. Nyt olis kuvia facebookissa. Tervemenoa katsomaan!
tiistai 20. lokakuuta 2009
Tohtori tuli taloon
Niin kuin jossain blogitekstissä ehkä mainitsinkin, tämä asunto oli onnistuttu tyhjentämään hyvin perusteellisesti ennen kuin mä saavuin tänne. Siivousvälineitä on jouduttu metsästämään seurakuntalaisilta sekä turvautumaan dollarikauppojen valikoimiin. Suurimman päänvaivan on kuitenkin onnistunut tuottamaan imuri. Kuukauden päivät sain muistutella dormivastaavaa mun astmasta ja kokolattiamaton yhdistelmästä, ennen kuin jotain alkoi tapahtumaan.
Eräänä kauniina päivänä Pastori saapui Tohtori kainalossaan luoksemme. Tohtori oli asustellut miesten dormissa, joten oletus oli, että Tohtorin palveluksia ei ollut juuri hyödynnetty. Tervehdimme sinivihreää tohtoria kunnioittavasti ja järjestimme hänelle tilaa asuntoomme. Ensimmäisenä katse kiinnittyi Tohtorin rinnuksiin kiinnitettyyn "Dirt Doctor"-kylttiin, joka loi hyvin asiantuntevan kuvan uudesta ystävästämme. Ja tietysti heti piti päästä selvittämään mitä Tohtori oikein osaa. Noh, johto seinään ja menoks, tai niin ainakin luulimme. Tohtorimme yskäisi muutaman kerran, ja sen sisuksiin kertyneet pölyt päätyivät leijailemaan huoneeseen. Alkukankeutta, ajattelin. Ongelmaksi muodostui vain se, ettei Tohtori tahtonyt enää imeäkkään pölyjä sisäänsä. Pastorin kanssa siinä sitten pohdittiin, että pakkohan sen on toimia kun imurin pussi on täynnä, mikä tarkoitti sitä, että ehkä miesten puolella sitä olikin joskus hyödynnetty, mutta se miten he olivat saaneet pölyt Dirt Doctorin sisuksiin ei meille selvinnyt. Mutta ei, pussi vaihtoon ja uusi yritys. Ei vieläkään kunnon tulosta. Jäimme pohtimaan asiaa ja odottamaan josko jostain löytyisi Dirt Doctorille seuralainen tai seuraaja, mutta koska päivät kuluivat eikä ehdokkaita löytynyt, jouduimme maanittelemaan Tohtoria toimimaan. Tällä kertaa tuloksena oli pamahdus ja palaneen käryä. Tohtorin maine oli ehtinyt leviämään sen verran pitkälle, että parhaimmillaan tohtorin kummallakin puolella oli nuori ja kaunis seuralainen. Tosin pitovaikeuksien vuoksi, päädyimme antamaan jo toisen seuralaisen eteenpäin, ja Dirt Doctorkin etsii uutta kotia.
Elämä kulkee muuten hyvin normaalia rataa, koulun ja kämpän väliä saa juosta niin paljon kuin lystää, mutta muualle ei oikein tule lähdetty. Uimahalliin tosin pääsin viime lauantaina, mikä toi ihan mukavaa vaihtelua. Niin ja oli meillä tosiaan viime viikolla "koeviikko", mikä ei minun elämään vaikuttanut käytännössä mitenkään. Tällä viikolla onkin sitten yksi koe, ja kaksi kotikoetta. Kotikokeissa on kaksi viikkoa palautusaikaa, ja kaikkien apuvälineiden käyttö on sallittu. Ja sainpahan juuri mailin yhdeltä sihteeriltä, joka kertoi mistä mihinkin kysymykseen löytyy vastaukset. Kyllä opiskelu on rankkaa. Ai niin, ja siihenkin kokeeseen mikä tällä viikolla tehdään tunnilla on jo annettu kysymykset ja vastaukset.
Ja pakollinen sääkatsaus: lämpöä päälle 20 astetta, muutama hassu pilven hattara ;)huomenna ja ylihuomenna on odotettavissa 23 astetta selkeän taivaan kera. kelpaisi varmaan teillekin?
Eräänä kauniina päivänä Pastori saapui Tohtori kainalossaan luoksemme. Tohtori oli asustellut miesten dormissa, joten oletus oli, että Tohtorin palveluksia ei ollut juuri hyödynnetty. Tervehdimme sinivihreää tohtoria kunnioittavasti ja järjestimme hänelle tilaa asuntoomme. Ensimmäisenä katse kiinnittyi Tohtorin rinnuksiin kiinnitettyyn "Dirt Doctor"-kylttiin, joka loi hyvin asiantuntevan kuvan uudesta ystävästämme. Ja tietysti heti piti päästä selvittämään mitä Tohtori oikein osaa. Noh, johto seinään ja menoks, tai niin ainakin luulimme. Tohtorimme yskäisi muutaman kerran, ja sen sisuksiin kertyneet pölyt päätyivät leijailemaan huoneeseen. Alkukankeutta, ajattelin. Ongelmaksi muodostui vain se, ettei Tohtori tahtonyt enää imeäkkään pölyjä sisäänsä. Pastorin kanssa siinä sitten pohdittiin, että pakkohan sen on toimia kun imurin pussi on täynnä, mikä tarkoitti sitä, että ehkä miesten puolella sitä olikin joskus hyödynnetty, mutta se miten he olivat saaneet pölyt Dirt Doctorin sisuksiin ei meille selvinnyt. Mutta ei, pussi vaihtoon ja uusi yritys. Ei vieläkään kunnon tulosta. Jäimme pohtimaan asiaa ja odottamaan josko jostain löytyisi Dirt Doctorille seuralainen tai seuraaja, mutta koska päivät kuluivat eikä ehdokkaita löytynyt, jouduimme maanittelemaan Tohtoria toimimaan. Tällä kertaa tuloksena oli pamahdus ja palaneen käryä. Tohtorin maine oli ehtinyt leviämään sen verran pitkälle, että parhaimmillaan tohtorin kummallakin puolella oli nuori ja kaunis seuralainen. Tosin pitovaikeuksien vuoksi, päädyimme antamaan jo toisen seuralaisen eteenpäin, ja Dirt Doctorkin etsii uutta kotia.
Elämä kulkee muuten hyvin normaalia rataa, koulun ja kämpän väliä saa juosta niin paljon kuin lystää, mutta muualle ei oikein tule lähdetty. Uimahalliin tosin pääsin viime lauantaina, mikä toi ihan mukavaa vaihtelua. Niin ja oli meillä tosiaan viime viikolla "koeviikko", mikä ei minun elämään vaikuttanut käytännössä mitenkään. Tällä viikolla onkin sitten yksi koe, ja kaksi kotikoetta. Kotikokeissa on kaksi viikkoa palautusaikaa, ja kaikkien apuvälineiden käyttö on sallittu. Ja sainpahan juuri mailin yhdeltä sihteeriltä, joka kertoi mistä mihinkin kysymykseen löytyy vastaukset. Kyllä opiskelu on rankkaa. Ai niin, ja siihenkin kokeeseen mikä tällä viikolla tehdään tunnilla on jo annettu kysymykset ja vastaukset.
Ja pakollinen sääkatsaus: lämpöä päälle 20 astetta, muutama hassu pilven hattara ;)huomenna ja ylihuomenna on odotettavissa 23 astetta selkeän taivaan kera. kelpaisi varmaan teillekin?
maanantai 12. lokakuuta 2009
Vaellusta, maraton, lukuisia uusia tuttavuuksia, mahtavia persoonia, kipeitä vatsalihaksia, kiellettyjä kävelyretkiä, rikottuja kotiintuloaikoja, lentopalloa, lenkkeilyä, loistavaa musaa, auringon paistetta, hellettä, viileneviä öitä, mielettömiä maisemia, nallekarhuja, elämän pieniä iloja, Taivaan Iskä, hymyjä, haleja, läheisyyttä ja naurua.
Sekä aseellinen ryöstö.
Enemmän ja vähemmän ihmiset ovat vihjailleet, kuinka blogia voisi joskus päivittääkin. Jokaisen blogitekstin jälkeen arvostan yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka jaksavat oikeasti ylläpitää blogiansa, ja kirjottaa vielä kohtalaisen tasokasta tekstiä. Ihan jokaista kadunkulmaa en jaksaisi kuvailla tai kauppareissua raportoida, ja oletan, ettei kenelläkään ole edes niin suurta mielenkiintoa mun elämää kohtaan, ja mikäli on, suosittelen miettimään elämän prioriteetit uusiksi. Tämä on hyvin persoonaton ja yksipuolinen tapa kommunikoida, ja siksi arvostankin jokaista kommenttia, joka ilmestyy blogitekstin alle. Ja saan samalla varmuuden, että edes joku lukee tätä. Ihan pelkäksi omaksi iloksi en jaksaisi kuluttaa läppärin näppäimistöä. Elämä täällä on sen verran erilaista ja samalla niin mielettömän hienoa (kysykää uudestaan puolen vuoden päästä onko se vielä sitä.. tämä voi olla jotain ensihuumaa vielä), että tuntuu toivottomalta puristaa kaikki kokemukset, tunteet ja tunnelmat muutamaksi sanaksi, hassuksi lauseeksi. Ei sanoilla voi välittää kaikkea sitä, mitä tämä oikeasti on. Ja vaikka valokuvakin kertoo tuhat sanaa, ei sekään riitä.
Tänään illasta mut palautettiin pilvilinnoista takaisin maan pinnalle. Vaikka sitä kuinka on puhuttu, että tää alue ei todellakaan ole turvallisimmasta päästä, niin jotenkin sitä ei vaan ole voinut uskoa, kun ei ole omin silmin mitään nähnyt. Ja koska olen täysin uutispimennossa, kun kukaan meistä ei omista televisiota. Sen olen kyllä tiedostanut, että poliisiautoja ja helikoptereita tästä menee tasaseen tahtiin ohi, muutama ilta sitten viereisen kerrastalon edessä sinivalkosia koslia oli nelisen kappaletta, ja viime viikolla lähikaupan pihassa oli ollut seitsemän poliisiautoa ja helikopterin säestäessä tilannetta. Mitä lienee sitten tapahtuneen, sitä en tiedä. Mutta muutama tunti sitten kolme poikaa oli ryöstetty dormien ja koulun pihan välisellä matkalla. Ja matkaahan on siis ehkä se 300 metriä ja näköyhteyden kera. Yhtä kaikki, nää pienet lieveilmiöt ei saa mua muuttamaan mieltäni; silti mä nautin elämästäni täällä.
Tää on jo koti mulle, päivä päivältä tutustuu enemmän ihmisiin, ja sitä syvemmin juurtuu tänne. Voin jo nyt sanoa, että lähtö täältä tulee olemaan todella rankka. Suomesta lähtiessä sentään tiesi, että tapaa kaikki ihanat ihmiset taas, kun palaa takaisin Suomeen. Täältä kun lähtee, muuta takuuta ei ole, kuin se, että jonain päivänä Taivaassa tavataan. Toki on olemassa facebookit ja kaikki muut sosiaaliset verkostot, mutta jokainen on taatusti huomannut kuinka huono olen yhteyttä pitämään. Anteeksi. Mutta se ei tarkoita, että olisin ketään unohtanut, ja vaikka mä usein näykin onlinessa koneella, en usein ole paikalla, täällä mulla on muutakin elämää kuin kone ;)
Paljon on tapahtunut viimeisten parin viikon aikana, mutta lyhyesti; joitakin viikkoja sitten käytiin Virginiassa vaeltamassa (kuvamateriaalia löytyy facebookista, meitä tervehtimään tulleita karhuja en vaan saanut yhteiskuvaan kanssani), kämppis juoksi viikonloppuna maratonin, ja tokihan sinne piti paikan päälle mennä katsomaan, täällä on liikkuminen tosiaan entistä rajoitetumpaa, kauppaan kävely on nyt kielletty, mutta ne jotka mut tuntee, tietää mun suhteen sääntöihin.. sama koskee "kotiintuloaikaa" joka on klo 12, mutta kun valvontaa ei ole, niin illat tuppaa toisinaan venymään hieman pidemmälle. Lämpöä oli viime viikolla vielä 28 astetta parhaimmillaan, tänään viileni, ja loppuviikko lienee jotain 18 asteen kieppeillä. Syksyiset värit ovat saapuneet tännekin, mikä tarkoittanee sitä, että joku päivä lähdemme taas valloittamaan jonkun vuoren huippua, ja nauttimaan hyvästä seurasta, ulkoilmasta ja kauniista luonnosta ja sanoinkuvaamattomista maisemista.
Sekä aseellinen ryöstö.
Enemmän ja vähemmän ihmiset ovat vihjailleet, kuinka blogia voisi joskus päivittääkin. Jokaisen blogitekstin jälkeen arvostan yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka jaksavat oikeasti ylläpitää blogiansa, ja kirjottaa vielä kohtalaisen tasokasta tekstiä. Ihan jokaista kadunkulmaa en jaksaisi kuvailla tai kauppareissua raportoida, ja oletan, ettei kenelläkään ole edes niin suurta mielenkiintoa mun elämää kohtaan, ja mikäli on, suosittelen miettimään elämän prioriteetit uusiksi. Tämä on hyvin persoonaton ja yksipuolinen tapa kommunikoida, ja siksi arvostankin jokaista kommenttia, joka ilmestyy blogitekstin alle. Ja saan samalla varmuuden, että edes joku lukee tätä. Ihan pelkäksi omaksi iloksi en jaksaisi kuluttaa läppärin näppäimistöä. Elämä täällä on sen verran erilaista ja samalla niin mielettömän hienoa (kysykää uudestaan puolen vuoden päästä onko se vielä sitä.. tämä voi olla jotain ensihuumaa vielä), että tuntuu toivottomalta puristaa kaikki kokemukset, tunteet ja tunnelmat muutamaksi sanaksi, hassuksi lauseeksi. Ei sanoilla voi välittää kaikkea sitä, mitä tämä oikeasti on. Ja vaikka valokuvakin kertoo tuhat sanaa, ei sekään riitä.
Tänään illasta mut palautettiin pilvilinnoista takaisin maan pinnalle. Vaikka sitä kuinka on puhuttu, että tää alue ei todellakaan ole turvallisimmasta päästä, niin jotenkin sitä ei vaan ole voinut uskoa, kun ei ole omin silmin mitään nähnyt. Ja koska olen täysin uutispimennossa, kun kukaan meistä ei omista televisiota. Sen olen kyllä tiedostanut, että poliisiautoja ja helikoptereita tästä menee tasaseen tahtiin ohi, muutama ilta sitten viereisen kerrastalon edessä sinivalkosia koslia oli nelisen kappaletta, ja viime viikolla lähikaupan pihassa oli ollut seitsemän poliisiautoa ja helikopterin säestäessä tilannetta. Mitä lienee sitten tapahtuneen, sitä en tiedä. Mutta muutama tunti sitten kolme poikaa oli ryöstetty dormien ja koulun pihan välisellä matkalla. Ja matkaahan on siis ehkä se 300 metriä ja näköyhteyden kera. Yhtä kaikki, nää pienet lieveilmiöt ei saa mua muuttamaan mieltäni; silti mä nautin elämästäni täällä.
Tää on jo koti mulle, päivä päivältä tutustuu enemmän ihmisiin, ja sitä syvemmin juurtuu tänne. Voin jo nyt sanoa, että lähtö täältä tulee olemaan todella rankka. Suomesta lähtiessä sentään tiesi, että tapaa kaikki ihanat ihmiset taas, kun palaa takaisin Suomeen. Täältä kun lähtee, muuta takuuta ei ole, kuin se, että jonain päivänä Taivaassa tavataan. Toki on olemassa facebookit ja kaikki muut sosiaaliset verkostot, mutta jokainen on taatusti huomannut kuinka huono olen yhteyttä pitämään. Anteeksi. Mutta se ei tarkoita, että olisin ketään unohtanut, ja vaikka mä usein näykin onlinessa koneella, en usein ole paikalla, täällä mulla on muutakin elämää kuin kone ;)
Paljon on tapahtunut viimeisten parin viikon aikana, mutta lyhyesti; joitakin viikkoja sitten käytiin Virginiassa vaeltamassa (kuvamateriaalia löytyy facebookista, meitä tervehtimään tulleita karhuja en vaan saanut yhteiskuvaan kanssani), kämppis juoksi viikonloppuna maratonin, ja tokihan sinne piti paikan päälle mennä katsomaan, täällä on liikkuminen tosiaan entistä rajoitetumpaa, kauppaan kävely on nyt kielletty, mutta ne jotka mut tuntee, tietää mun suhteen sääntöihin.. sama koskee "kotiintuloaikaa" joka on klo 12, mutta kun valvontaa ei ole, niin illat tuppaa toisinaan venymään hieman pidemmälle. Lämpöä oli viime viikolla vielä 28 astetta parhaimmillaan, tänään viileni, ja loppuviikko lienee jotain 18 asteen kieppeillä. Syksyiset värit ovat saapuneet tännekin, mikä tarkoittanee sitä, että joku päivä lähdemme taas valloittamaan jonkun vuoren huippua, ja nauttimaan hyvästä seurasta, ulkoilmasta ja kauniista luonnosta ja sanoinkuvaamattomista maisemista.
lauantai 12. syyskuuta 2009
jäätelöä, jäätelöä
Tänään meillä oli tarkoitus juhlia Christyn synttäreitä vaelluksen merkeissä, mutta säätiedotus päätti ivallisesti ennustaa sadetta, joten skippasimme idean odottamaan parempia päiviä. Niin, ja tänään mitään satanu.. Vaikkei Christyn oikea syntymäpäivä ollutkaan tänään, juhlistimme melkein täysi-ikäistämme tarjoamalla hänelle erinomaista jäätelöä ja vielä parempaa seuraa. Täällä ei enää tule edes niin ajatelleeksikaan sitä, kuinka monesta maasta täällä ihmisiä oikein onkaan. Synttäriseurueeseen kuului unkarilainen, venäläinen, puolalainen, saksalainen, kaksi melkein koko ikänsä Kirkistanissa asunutta, minä ja vain kolme amerikkalaista.
Lievien kyytiongelmien ja organisoinnin jälkeen (eihän se kestänytkään kuin reilu 2h) suuntasimme jäätelöbaariin. Jäätelöbaarista ensimmäisenä tulee mieleen, ainakin täällä, paljon kertakäyttöastioita, makeutusaineita ja muuta teollistamössöä yhdistettynä johonkin ylikansalliseen brändiin.
Muistatteko miltä amerikkalaisissa leffoissa latotanssipaikat näyttää? Pienen maantien varressa on lato, jonka katonreunaa kiertää vanhat hehkulamput, ja pimenevässä illassa akustista settiä vetävä nuorimies kerää rakastuneita katseita lavaa lähinnä olevaan pöytään istuuntuneelta naiseltaan. Ihmiset nauttii viileästä illasta ja muutamat lapset viihdyttävät itseään juosten ja leikkien nurmikolla. Tänään olin osa sitä, vaikkei siellä tanssia ollutkaan, mutta parempaa - siellä oli jäätelöä.
Paikka oli todella idyllinen, ladossa oli todellakin myymälä, josta sai ostettua oikeata itsetehtyä jäätelöä, ilman lisäaineita ja teollista aromia. Myymälästä sai ostettua luomumaitoa, omenia sekä muita maatilan tuotteita. Jäätelö oli muuten ihan taivaallista! Mutta siis, tie jäi ladon taakse niin, että kun luuli olevansa täysin keskellä peltoaukeata, toki muutama hassu puu siellä täällä ja kauempana maatilan valot. Illan musiikista vastasi hyvin tavallisen näköinen nuorimies vaaleansinisessä t-paidassaan ja tummissa vakosamettihousuissaan soittiminaan akustinen kitara ja toisinaan myös haitari. Ilma täyttyi countrysta ja muista tunnelmaan sopivista biiseistä. Ja tosiaan, pihalla oli useita puisia pikkupöytiä ja lähinnä lavaa olevassa pöydässä istui laulajan nainen koko sen kaksi tuntia, kun mies esiintyi. Se oli kuin jostain leffasta, nainen tuijotti keskittyneesti vain ja ainoastaan miestä, ja kietoutui vaan entistä syvemmin takkiinsa, sitä mukaan, kun ilta viileni. Muutama hassu lapsi juoksenteli jäätelöidensä kanssa pihalla vanhempien nauttiessa musiikista ja tunnelmasta, myös muutama nuorisoporukka istuskeli iltaa viettämässä. Suomalaiselle epätyypillistä oli, että alkoholia ei näkynyt missään. Illan kruunasi ilmassa lentelevät tulikärpäset. Oli muuten aika hienon näköistä. Eipä sillä, en mä voi valittaa, että tunnelmassakaan olisi ollut mitään vikaa, päin vastoin. Mutta se paikka lumosi mut.
Lievien kyytiongelmien ja organisoinnin jälkeen (eihän se kestänytkään kuin reilu 2h) suuntasimme jäätelöbaariin. Jäätelöbaarista ensimmäisenä tulee mieleen, ainakin täällä, paljon kertakäyttöastioita, makeutusaineita ja muuta teollistamössöä yhdistettynä johonkin ylikansalliseen brändiin.
Muistatteko miltä amerikkalaisissa leffoissa latotanssipaikat näyttää? Pienen maantien varressa on lato, jonka katonreunaa kiertää vanhat hehkulamput, ja pimenevässä illassa akustista settiä vetävä nuorimies kerää rakastuneita katseita lavaa lähinnä olevaan pöytään istuuntuneelta naiseltaan. Ihmiset nauttii viileästä illasta ja muutamat lapset viihdyttävät itseään juosten ja leikkien nurmikolla. Tänään olin osa sitä, vaikkei siellä tanssia ollutkaan, mutta parempaa - siellä oli jäätelöä.
Paikka oli todella idyllinen, ladossa oli todellakin myymälä, josta sai ostettua oikeata itsetehtyä jäätelöä, ilman lisäaineita ja teollista aromia. Myymälästä sai ostettua luomumaitoa, omenia sekä muita maatilan tuotteita. Jäätelö oli muuten ihan taivaallista! Mutta siis, tie jäi ladon taakse niin, että kun luuli olevansa täysin keskellä peltoaukeata, toki muutama hassu puu siellä täällä ja kauempana maatilan valot. Illan musiikista vastasi hyvin tavallisen näköinen nuorimies vaaleansinisessä t-paidassaan ja tummissa vakosamettihousuissaan soittiminaan akustinen kitara ja toisinaan myös haitari. Ilma täyttyi countrysta ja muista tunnelmaan sopivista biiseistä. Ja tosiaan, pihalla oli useita puisia pikkupöytiä ja lähinnä lavaa olevassa pöydässä istui laulajan nainen koko sen kaksi tuntia, kun mies esiintyi. Se oli kuin jostain leffasta, nainen tuijotti keskittyneesti vain ja ainoastaan miestä, ja kietoutui vaan entistä syvemmin takkiinsa, sitä mukaan, kun ilta viileni. Muutama hassu lapsi juoksenteli jäätelöidensä kanssa pihalla vanhempien nauttiessa musiikista ja tunnelmasta, myös muutama nuorisoporukka istuskeli iltaa viettämässä. Suomalaiselle epätyypillistä oli, että alkoholia ei näkynyt missään. Illan kruunasi ilmassa lentelevät tulikärpäset. Oli muuten aika hienon näköistä. Eipä sillä, en mä voi valittaa, että tunnelmassakaan olisi ollut mitään vikaa, päin vastoin. Mutta se paikka lumosi mut.
torstai 10. syyskuuta 2009
"Tää on vaarallinen alue"
Jenkkiläiseen kulttuuriin kuuluu autoilu, kävellä ei voi tietenkään minnekkään, enkä ole vielä toistaiseksi yhtään pyörääkään nähnyt. Julkinen liikenne on tietysti olematonta, ja busseilla ei kulje kuin köyhät ja rikolliset. Onneksi mulla on kämppiksenä suomalainen nainen, joka on aiemminkin asunut täällä, ja tuntee paikat ja tavat. Yleisohje nimittäin on, ettei kävellen saa lähteä minnekkään.
Ainakaan toistaiseksi itse en ole nähnyt, tai törmännyt huumeiden lieveilmiöihin tällä seudulla, mutta tarinoita olen kuullut sitäkin enemmän. Ja täytyy myöntää, että hälytysajoneuvoja ja helikoptereita täällä liikkuu vähän tiheämpään kuin Jyväskylässä. Ja on tämänkin seurakunnan jäseniä löydetty raiskattuina ja murhattuina. Aseellisen ryöstönuhrinakin noin joka toinen on tuntunut olevan. Mutta päälle päin on vaikeaa kuvitella kuinka paljon rikollisuutta tältä alueelta löytyy. Huumeet ovat tehneet tehtävänsä.
Mä olen kyllä uhmannut ohjeita ja käynyt kävellen kaupassa, en kyllä tosin yksin, mutta kuitenkin. Amerikkalaisten ja muiden pidempään täällä asuneiden on hyvin hankala ymmärtää miksi joku haluaa todella kävellä kauppaan, kun autotkin on keksitty. Mutta kyllä mä ainakin kaipaan ulos ja pihalle ainakin välillä. Onhan tässä tietenkin se, että tää alue on aika mustavoittoista ja vaalea ihminen erottuu joukosta, mikä varmasti lisää riskiä, mutta ainakin toistaiseksi olen törmännyt koulun ja seurakunnan ulkopuolella vain mukaviin ihmisiin. Jotenkin suomalaiseen mieleen ei vain mahdu se ajatus, että ihmisten ilmoilla ja keskellä päivää joku voisi todella käydä kimppuun. Katsotaan, kuinka pitkälle pääsen täällä ajatuksella ;)
Ainakaan toistaiseksi itse en ole nähnyt, tai törmännyt huumeiden lieveilmiöihin tällä seudulla, mutta tarinoita olen kuullut sitäkin enemmän. Ja täytyy myöntää, että hälytysajoneuvoja ja helikoptereita täällä liikkuu vähän tiheämpään kuin Jyväskylässä. Ja on tämänkin seurakunnan jäseniä löydetty raiskattuina ja murhattuina. Aseellisen ryöstönuhrinakin noin joka toinen on tuntunut olevan. Mutta päälle päin on vaikeaa kuvitella kuinka paljon rikollisuutta tältä alueelta löytyy. Huumeet ovat tehneet tehtävänsä.
Mä olen kyllä uhmannut ohjeita ja käynyt kävellen kaupassa, en kyllä tosin yksin, mutta kuitenkin. Amerikkalaisten ja muiden pidempään täällä asuneiden on hyvin hankala ymmärtää miksi joku haluaa todella kävellä kauppaan, kun autotkin on keksitty. Mutta kyllä mä ainakin kaipaan ulos ja pihalle ainakin välillä. Onhan tässä tietenkin se, että tää alue on aika mustavoittoista ja vaalea ihminen erottuu joukosta, mikä varmasti lisää riskiä, mutta ainakin toistaiseksi olen törmännyt koulun ja seurakunnan ulkopuolella vain mukaviin ihmisiin. Jotenkin suomalaiseen mieleen ei vain mahdu se ajatus, että ihmisten ilmoilla ja keskellä päivää joku voisi todella käydä kimppuun. Katsotaan, kuinka pitkälle pääsen täällä ajatuksella ;)
Viime päivät on paikallisten mukaan vietetty koleassa säässä, mittari näyttää vaivaista 22 astetta, ja ihmiset pakenevat pitkähihaisten tai takkien sisään "viileää" ulkoilmaa. Noh, onneksi loppuviikosta asia korjaantuu, mikäli meteorologit ovat osanneet arpoa säätiedotuksen oikein. Luvassa enimmäkseen aurinkoa ja lämpötila hiponee kolmeakymmentä astetta. Oujea.
Koulu, jota käyn on iltakoulu, mikä sopii vuorokausirytmilleni sinäänsä paremmin kuin hyvin, mutta toisaalta jonkunlaisen rytmin säilyttämiseksi olen harkinnut vapaaehtoistyötä paikallisessa koulussa. Siis käytännössä kouluavustajaa pääsisin leikkimään. Saisin siitä samalla kokemusta koulumaailmasta, joskin Suomen ja Jenkkilän koulua ei voine verrata.. Lueskelin eilen 10 sivusen ohjeistuksen, siitä miten lasten ja nuorten kanssa toimitaan. Tässä muutama esimerkki:
1. Kaikki fyysinen koskettaminen on täysin kielletty. (Koskee myös päiväkodin työntekijöitä, lasta EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa kantaa tai ottaa syliin, vaipan vaihtokin suoritetaan niin, että lapsen ja aikuisen välissä on aina jotakin, esim. pyyhe. Isommat lapset joutuvat vaihtamaan itsevaippansa, aikuisen neuvoessa vieressä.)
2. Miehet eivät ole tervetulleita päiväkotiin (eikä kouluun, muihin kuin poikaluokkiin) töihin. Miehellä ei ole missään tilanteessa oikeutta koskea lapseen, nainen saa koskettaa lasta vain erikoistilanteessa, esimerkiksi vakavan onnettomuuden yhteydessä.
3. Muista aina ottaa toinen aikuinen mukaan, kun toimit lapsen/lasten kanssa. Älä ikinä ole yksin. (Päiväkodissakaan työntekijä ei saa mennä lapsen mukaan vessaan, tai mikäli olosuhteet sen pakosti vaativat, on paikalla oltava vähintään kaksi aikuista.)
Toki koulussa on helpompi työskennellä, koska siellä lapset ovat isompia, eikä samanlaista pakkoa ole koskea lapseen kuin päiväkodissa. Mutta entäs jos unohtaakin hetkeksi ja koskettaa lasta?
Täällä kaikki firmat tuntuvat ainakin elävän ainaisessa syytteiden pelossa. Ruoka säilyy kuukauden viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Kerrossängyissä on tarkat ohjeet kuinka niissä nukutaan, ja muovipusseissa varotetaan, ettei niitä kannata pistää päähän. Täällä kun voi ihan oikeasti saada syytteen melkein mistä vain.
Koulu, jota käyn on iltakoulu, mikä sopii vuorokausirytmilleni sinäänsä paremmin kuin hyvin, mutta toisaalta jonkunlaisen rytmin säilyttämiseksi olen harkinnut vapaaehtoistyötä paikallisessa koulussa. Siis käytännössä kouluavustajaa pääsisin leikkimään. Saisin siitä samalla kokemusta koulumaailmasta, joskin Suomen ja Jenkkilän koulua ei voine verrata.. Lueskelin eilen 10 sivusen ohjeistuksen, siitä miten lasten ja nuorten kanssa toimitaan. Tässä muutama esimerkki:
1. Kaikki fyysinen koskettaminen on täysin kielletty. (Koskee myös päiväkodin työntekijöitä, lasta EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA saa kantaa tai ottaa syliin, vaipan vaihtokin suoritetaan niin, että lapsen ja aikuisen välissä on aina jotakin, esim. pyyhe. Isommat lapset joutuvat vaihtamaan itsevaippansa, aikuisen neuvoessa vieressä.)
2. Miehet eivät ole tervetulleita päiväkotiin (eikä kouluun, muihin kuin poikaluokkiin) töihin. Miehellä ei ole missään tilanteessa oikeutta koskea lapseen, nainen saa koskettaa lasta vain erikoistilanteessa, esimerkiksi vakavan onnettomuuden yhteydessä.
3. Muista aina ottaa toinen aikuinen mukaan, kun toimit lapsen/lasten kanssa. Älä ikinä ole yksin. (Päiväkodissakaan työntekijä ei saa mennä lapsen mukaan vessaan, tai mikäli olosuhteet sen pakosti vaativat, on paikalla oltava vähintään kaksi aikuista.)
Toki koulussa on helpompi työskennellä, koska siellä lapset ovat isompia, eikä samanlaista pakkoa ole koskea lapseen kuin päiväkodissa. Mutta entäs jos unohtaakin hetkeksi ja koskettaa lasta?
Täällä kaikki firmat tuntuvat ainakin elävän ainaisessa syytteiden pelossa. Ruoka säilyy kuukauden viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Kerrossängyissä on tarkat ohjeet kuinka niissä nukutaan, ja muovipusseissa varotetaan, ettei niitä kannata pistää päähän. Täällä kun voi ihan oikeasti saada syytteen melkein mistä vain.
maanantai 31. elokuuta 2009
AWESOME
Tuo sana on ehkä jokaisessa tai vähintään joka toisessa lauseessa, jonka amerikkalainen suustaan päästää. Kaupassa käydessäni totesin, ettei sanan käyttö rajoitu vain puhuttuun kieleen, vaan myös pesuaineet, pesusienet ja kertakäyttöhanskat voivat olla awesome. Awesome on sana, jonka voi valehtelematta liittää mihinkä tahansa asiayhteyteen, ja vieläpä niin, että se sopii siihen. Vanhojen äijienkin kuulee keskustelevan siitä, kuinka awesome heidän uudet kävelykeppinsä ovat.
Kaikkitietavän Wikipedian mukaan awesome on yhtä aikaa pelottava, mahtava ja kunnioitusta herättavä - ihan kuin Yhdysvallatkin, awesome maa siis.
Mutta finanssipolitiikka täällä on kaikkea muuta kuin awesome. Ei näille kelpaa niin käteinen, kortti kuin koneen kautta siirrettykkään raha. Näiden elamä on money ordereiden ja shekkien varassa. Ei tässä auta muu kuin kävella pankkiin ja avata tili.. Ja näiden sopimukset! Huh. Kävin äsken kirjottamassa vuokrasopimuksen. Sopimus sisälsi kutakuinkin 15 sivua ja jokaiselle sivulle sain raapustaa puumerkkini vähintaan kolme kertaa. Ihan varma en oo tosin mitä menin allekirjoittamaan. Puolet sanoista puuttui sanakirjasta..
Niin, ja koulun nettikin muuten kaatui, reilun vuorokauden nuo silmälasimiehet on puuhastellut, mutta edistystä ei ole juuri havaittavissa. Mykkä mikä mykkä. Istun tällä hetkellä SUOMALAISEN musiikkipastorin takahuoneessa. Suomalaisuudesta on toisinaan etua täällä.
Kaikkitietavän Wikipedian mukaan awesome on yhtä aikaa pelottava, mahtava ja kunnioitusta herättavä - ihan kuin Yhdysvallatkin, awesome maa siis.
Mutta finanssipolitiikka täällä on kaikkea muuta kuin awesome. Ei näille kelpaa niin käteinen, kortti kuin koneen kautta siirrettykkään raha. Näiden elamä on money ordereiden ja shekkien varassa. Ei tässä auta muu kuin kävella pankkiin ja avata tili.. Ja näiden sopimukset! Huh. Kävin äsken kirjottamassa vuokrasopimuksen. Sopimus sisälsi kutakuinkin 15 sivua ja jokaiselle sivulle sain raapustaa puumerkkini vähintaan kolme kertaa. Ihan varma en oo tosin mitä menin allekirjoittamaan. Puolet sanoista puuttui sanakirjasta..
Niin, ja koulun nettikin muuten kaatui, reilun vuorokauden nuo silmälasimiehet on puuhastellut, mutta edistystä ei ole juuri havaittavissa. Mykkä mikä mykkä. Istun tällä hetkellä SUOMALAISEN musiikkipastorin takahuoneessa. Suomalaisuudesta on toisinaan etua täällä.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Finnish or finish!
Ensimmäiset pari yötä on jo takana päin, mutta vieläkään en ole tajunnut, että täällä sitä todella ollaan ja pysytään. Vaikka elänkin vieraassa asunnossa, oudossa kulttuurissa ja vieraiden kasvojen keskellä, ei elämä ole juurikaan muuttunut. Tai no, aikaero kyllä muistuttaa itsestään vähän väliä. Sanovat, että viikko menee tottumiseen…
Helsingin päässä lentokentällä tunnistin erään jyväskyläläisen miehenalun, jonka tiesin opiskelevaan tulevan vuoden samassa koulussa Baltimoressa. Aikamoista ”sattumaa” päätyä samalle lennolle.. Mutta eipähän tarvinnut istua Heathrown kentällä Lontoossa seitsemää tuntia itsekseen. Suomesta lähdettyäni en ole sitten millään päässyt eroon suomalaisista; lentokentältä minut haki Pirjo (nimestä voitte päätellä kansalaisuuden) ja asuntolan ovella tapasin sitten Ullan (okei, Ulla on ruotsista, melkein suomalainen siis). Koomista sinäänsä, että ne ainoat ihmiset, jotka tapasin ensimmäisenä iltana, olivat kaikkea muuta kuin jenkkejä. Tosin, ei tarina vielä siihen lopu. Keskiviikkoaamuna Pirjo esitteli minulle koulua, jolloin tapasin ainakin Arton, Minnan ja Leenan, Ritan, Tapion ja monia muita joiden nimiä en enää muista.. Ja ne jotka eivät edustaneet Suomea, osasivat ainakin tervehtiä ja esittäytyä suomeksi. Joku työntekijöistä (mä en tuu ehkä ikinä oppimaan täällä kaikkien nimiä!) kertoikin minulle, että koululla on sanonta: ”Finnish or finish”. Että se siitä kielen oppimisesta sitten.
Toistaiseksi saan ainakin viettää rauhallista yksineloani, kun kämppikseni (tai kämppis) eivät ole vielä saapuneet. Tosin huhu kulkee, että seurakseni muuttaa suomalainen tyttö (olishan se pitäny arvata..). Asunto on ihan kiva, ovesta tullaan suoraan olohuoneeseen, jossa on periatteessa pedit kolmelle (kerrossänkysohva, ja sohvaosa on levitettävää mallia), ja ruokapöytä. Olohuoneesta aukee myös isot lasiovet parvekkeelle, jossa ei kyllä ole mitään kalusteita, saati tuoleja, joilla istua. Olohuoneesta on myös kulku keittokomeroon ja makuuhuoneeseen. Makuuhuoneesta löytyy vielä kerrossänky, joten mulla on ollu täällä valinnanvaraa missä nukkua. Ja toki asunnosta löytyy myös vessa. Kaiken kruunaa beige KOKOlattiamatto, mitäpä muutakaan jenkkikämpältä voisi odottaa.. Astmaatikko ja kokolattiamatto, varmasti kaikkien asiansa osaavien lääkäreiden suosittelema yhdistelmä.
Pohjoismaisesta painotuksesta huolimatta oon muutamiin alkuperäisasukkaisiinkin törmännyt. Jenkit on vakuuttanut mut ystävällisyydellään ja avuliaisuudellaan. Kämpästä puuttui muutamia pieniä tykötarpeita, kuten kattilat, lautaset, mukit, ruokailuvälineet, siivousvälineistä puhumattakaan. Avuliaat seurakuntalaiset on tuonut mulle tavaroitaan, ja käyttäneet kaupassa sekä kustantaneet mulle siivoustarvikkeet. Eräs opiskelija kävi kans tossa mun ovella eilen illalla ja toi mulle kyniä ja paperia opiskeluja varten. Huomaavaista sanoisinko.
Suurin ero elämään kotikonnuilla on ollut paahtava kuumuus. Mittari nousee päivittäin yli 30 asteen, eikä ulkona ole varjoisista paikoista tietoakaan. Mukavan lisämausteen kuumuuteen antaa ilmankosteus, ihan kun sademetsässä olis, ilman sademetsää tosin. Lähtiessäni pelkäsin eniten sitä, kuinka kykenisin nukkumaan kuumuudessa. Pääsipä lähtiessäni sitten unohtumaan, että tottahan toki täällä sivistyksen kehdossa on ilmastointi. Ja tehokas onkin, välillä pitää säätää pienemmälle, jollei halua pukea lisää vaatteita päälle. Tosin, pitänee myöntää, että kyllä toi ilmastointi sitten pitää ääntäkin ihan kiitettävästi. Kuulostaa samalta kuin imuri olisi kokoajan päällä. Kaikkeen onneksi tottuu.
Että tällästä täällä. Seuraavaksi suuntaan rekisteröimään itseni virallisesti koulun oppilaaksi, englanniksi vai suomeksi, sitä en vielä tiedä…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
