Syksyisiä värejä

No nyt se syksy on saapunut sitten tännekin. Tosin ei samanlaisena, kun sen olen Suomessa tuntenut. Suomen sateisen ja kylmän syksyn sijasta olen saanut nauttia väriloistosta lähemmäs kahdenkymmenen asteen lämpötilassa ja auringonpaisteessa. Ei sillä, pakko myöntää, että muutama pisara on täälläkin tullut taivaalta alas. Mutta suurimmaksi osaksi ilma on ollut mitä mainioin.

Eilen kävimme kokousten välillä(täällä on sunnuntaisin kolme kokousta; kaksi aamulla, yksi illalla) tutustumassa läheiseen kansallispuistoon. Polku kulki pitkin joen vartta, eikä muita ihmisiä ollut liikaa häiritsemässä luonnonrauhaa. Oli ihana pitkästä aikaa kävellä kiireettömästi useampi tunti keskellä metsää, ilman poliisiautojen vinkunaa tai helikoptereiden meteliä. Koko metsän täytti vain ja ainoastaa veden kohina. Kuvamateriaalia on luvassa heti, kun Natalia saa ne ladattua facebookkiin. Ja siis ne jotka eivät ole vielä naamakirjassa; suosittelen rekisteröitymään, koska tänne en aikonut kuvia ladata ;)

Viime viikonloppu oli poikkeuksellinen liikunnan suhteen, koska lenkkeilyn lisäksi pääsin toteuttamaan sisäistä vesipetoani uimahallin syvissä vesissä. Mun naapuri työskentelee samaisessa uimahallissa hengenpelastajana ja uimaopettajana ja on luvannut opettaa vähän eri tekniikoita yms. Mikäs siinä kun ilmaseksi uimaan pääsee ja opetustakin saa. En mä valita :D Lauantaina päivällä olin myös maalaamassa yhen suomalaisen pastorin kellaria, joten uiminen tuli tarpeeseen; sain liotettua maalikuorrutuksen helposti pois ;)

Mä huomaan, että blogin ylläpito on kaikkein mielekkäintä silloin, kun olisi läksyjen aika. Huomenna olisi Paavalin kirjeistä koe, ja täällä mä vaan istun. Niin, ja huomiseksi pitäis tehdä viisi esseetä, sekä outlinet muistiinpainoista. Mutta mutta.. Pitänee ehkä joskus opetella oikeasti opiskelemaan. Täällä sitä ei kyllä ole pakko vielä tehdä, täällä saa A:ta ja yli 90 pistettä tehtävistä tekemättä melkein mitään. Lukiossakin vaadittiin ihan asteen verran enemmän, vaikkei sielläkään juuri töihin joutunut. Täällä lähinnä joutuu opettelemaan raamattusanastoa englanniksi, siinä kaikki. Tunneilla kun kuuntelee, niin kokeissa pärjää.

Mä jatkan taas ahkeran opiskelijan leikkimistä, ja kirjottelen noita esseitä. Täällähän essee siis tarkottaa noin viittä riviä tekstiä... Ei menis ehkä YTL:lle läpi.

Muoks. Nyt olis kuvia facebookissa. Tervemenoa katsomaan!

Tohtori tuli taloon

Niin kuin jossain blogitekstissä ehkä mainitsinkin, tämä asunto oli onnistuttu tyhjentämään hyvin perusteellisesti ennen kuin mä saavuin tänne. Siivousvälineitä on jouduttu metsästämään seurakuntalaisilta sekä turvautumaan dollarikauppojen valikoimiin. Suurimman päänvaivan on kuitenkin onnistunut tuottamaan imuri. Kuukauden päivät sain muistutella dormivastaavaa mun astmasta ja kokolattiamaton yhdistelmästä, ennen kuin jotain alkoi tapahtumaan.

Eräänä kauniina päivänä Pastori saapui Tohtori kainalossaan luoksemme. Tohtori oli asustellut miesten dormissa, joten oletus oli, että Tohtorin palveluksia ei ollut juuri hyödynnetty. Tervehdimme sinivihreää tohtoria kunnioittavasti ja järjestimme hänelle tilaa asuntoomme. Ensimmäisenä katse kiinnittyi Tohtorin rinnuksiin kiinnitettyyn "Dirt Doctor"-kylttiin, joka loi hyvin asiantuntevan kuvan uudesta ystävästämme. Ja tietysti heti piti päästä selvittämään mitä Tohtori oikein osaa. Noh, johto seinään ja menoks, tai niin ainakin luulimme. Tohtorimme yskäisi muutaman kerran, ja sen sisuksiin kertyneet pölyt päätyivät leijailemaan huoneeseen. Alkukankeutta, ajattelin. Ongelmaksi muodostui vain se, ettei Tohtori tahtonyt enää imeäkkään pölyjä sisäänsä. Pastorin kanssa siinä sitten pohdittiin, että pakkohan sen on toimia kun imurin pussi on täynnä, mikä tarkoitti sitä, että ehkä miesten puolella sitä olikin joskus hyödynnetty, mutta se miten he olivat saaneet pölyt Dirt Doctorin sisuksiin ei meille selvinnyt. Mutta ei, pussi vaihtoon ja uusi yritys. Ei vieläkään kunnon tulosta. Jäimme pohtimaan asiaa ja odottamaan josko jostain löytyisi Dirt Doctorille seuralainen tai seuraaja, mutta koska päivät kuluivat eikä ehdokkaita löytynyt, jouduimme maanittelemaan Tohtoria toimimaan. Tällä kertaa tuloksena oli pamahdus ja palaneen käryä. Tohtorin maine oli ehtinyt leviämään sen verran pitkälle, että parhaimmillaan tohtorin kummallakin puolella oli nuori ja kaunis seuralainen. Tosin pitovaikeuksien vuoksi, päädyimme antamaan jo toisen seuralaisen eteenpäin, ja Dirt Doctorkin etsii uutta kotia.

Elämä kulkee muuten hyvin normaalia rataa, koulun ja kämpän väliä saa juosta niin paljon kuin lystää, mutta muualle ei oikein tule lähdetty. Uimahalliin tosin pääsin viime lauantaina, mikä toi ihan mukavaa vaihtelua. Niin ja oli meillä tosiaan viime viikolla "koeviikko", mikä ei minun elämään vaikuttanut käytännössä mitenkään. Tällä viikolla onkin sitten yksi koe, ja kaksi kotikoetta. Kotikokeissa on kaksi viikkoa palautusaikaa, ja kaikkien apuvälineiden käyttö on sallittu. Ja sainpahan juuri mailin yhdeltä sihteeriltä, joka kertoi mistä mihinkin kysymykseen löytyy vastaukset. Kyllä opiskelu on rankkaa. Ai niin, ja siihenkin kokeeseen mikä tällä viikolla tehdään tunnilla on jo annettu kysymykset ja vastaukset.

Ja pakollinen sääkatsaus: lämpöä päälle 20 astetta, muutama hassu pilven hattara ;)huomenna ja ylihuomenna on odotettavissa 23 astetta selkeän taivaan kera. kelpaisi varmaan teillekin?

Vaellusta, maraton, lukuisia uusia tuttavuuksia, mahtavia persoonia, kipeitä vatsalihaksia, kiellettyjä kävelyretkiä, rikottuja kotiintuloaikoja, lentopalloa, lenkkeilyä, loistavaa musaa, auringon paistetta, hellettä, viileneviä öitä, mielettömiä maisemia, nallekarhuja, elämän pieniä iloja, Taivaan Iskä, hymyjä, haleja, läheisyyttä ja naurua.
Sekä aseellinen ryöstö.

Enemmän ja vähemmän ihmiset ovat vihjailleet, kuinka blogia voisi joskus päivittääkin. Jokaisen blogitekstin jälkeen arvostan yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka jaksavat oikeasti ylläpitää blogiansa, ja kirjottaa vielä kohtalaisen tasokasta tekstiä. Ihan jokaista kadunkulmaa en jaksaisi kuvailla tai kauppareissua raportoida, ja oletan, ettei kenelläkään ole edes niin suurta mielenkiintoa mun elämää kohtaan, ja mikäli on, suosittelen miettimään elämän prioriteetit uusiksi. Tämä on hyvin persoonaton ja yksipuolinen tapa kommunikoida, ja siksi arvostankin jokaista kommenttia, joka ilmestyy blogitekstin alle. Ja saan samalla varmuuden, että edes joku lukee tätä. Ihan pelkäksi omaksi iloksi en jaksaisi kuluttaa läppärin näppäimistöä. Elämä täällä on sen verran erilaista ja samalla niin mielettömän hienoa (kysykää uudestaan puolen vuoden päästä onko se vielä sitä.. tämä voi olla jotain ensihuumaa vielä), että tuntuu toivottomalta puristaa kaikki kokemukset, tunteet ja tunnelmat muutamaksi sanaksi, hassuksi lauseeksi. Ei sanoilla voi välittää kaikkea sitä, mitä tämä oikeasti on. Ja vaikka valokuvakin kertoo tuhat sanaa, ei sekään riitä.

Tänään illasta mut palautettiin pilvilinnoista takaisin maan pinnalle. Vaikka sitä kuinka on puhuttu, että tää alue ei todellakaan ole turvallisimmasta päästä, niin jotenkin sitä ei vaan ole voinut uskoa, kun ei ole omin silmin mitään nähnyt. Ja koska olen täysin uutispimennossa, kun kukaan meistä ei omista televisiota. Sen olen kyllä tiedostanut, että poliisiautoja ja helikoptereita tästä menee tasaseen tahtiin ohi, muutama ilta sitten viereisen kerrastalon edessä sinivalkosia koslia oli nelisen kappaletta, ja viime viikolla lähikaupan pihassa oli ollut seitsemän poliisiautoa ja helikopterin säestäessä tilannetta. Mitä lienee sitten tapahtuneen, sitä en tiedä. Mutta muutama tunti sitten kolme poikaa oli ryöstetty dormien ja koulun pihan välisellä matkalla. Ja matkaahan on siis ehkä se 300 metriä ja näköyhteyden kera. Yhtä kaikki, nää pienet lieveilmiöt ei saa mua muuttamaan mieltäni; silti mä nautin elämästäni täällä.

Tää on jo koti mulle, päivä päivältä tutustuu enemmän ihmisiin, ja sitä syvemmin juurtuu tänne. Voin jo nyt sanoa, että lähtö täältä tulee olemaan todella rankka. Suomesta lähtiessä sentään tiesi, että tapaa kaikki ihanat ihmiset taas, kun palaa takaisin Suomeen. Täältä kun lähtee, muuta takuuta ei ole, kuin se, että jonain päivänä Taivaassa tavataan. Toki on olemassa facebookit ja kaikki muut sosiaaliset verkostot, mutta jokainen on taatusti huomannut kuinka huono olen yhteyttä pitämään. Anteeksi. Mutta se ei tarkoita, että olisin ketään unohtanut, ja vaikka mä usein näykin onlinessa koneella, en usein ole paikalla, täällä mulla on muutakin elämää kuin kone ;)

Paljon on tapahtunut viimeisten parin viikon aikana, mutta lyhyesti; joitakin viikkoja sitten käytiin Virginiassa vaeltamassa (kuvamateriaalia löytyy facebookista, meitä tervehtimään tulleita karhuja en vaan saanut yhteiskuvaan kanssani), kämppis juoksi viikonloppuna maratonin, ja tokihan sinne piti paikan päälle mennä katsomaan, täällä on liikkuminen tosiaan entistä rajoitetumpaa, kauppaan kävely on nyt kielletty, mutta ne jotka mut tuntee, tietää mun suhteen sääntöihin.. sama koskee "kotiintuloaikaa" joka on klo 12, mutta kun valvontaa ei ole, niin illat tuppaa toisinaan venymään hieman pidemmälle. Lämpöä oli viime viikolla vielä 28 astetta parhaimmillaan, tänään viileni, ja loppuviikko lienee jotain 18 asteen kieppeillä. Syksyiset värit ovat saapuneet tännekin, mikä tarkoittanee sitä, että joku päivä lähdemme taas valloittamaan jonkun vuoren huippua, ja nauttimaan hyvästä seurasta, ulkoilmasta ja kauniista luonnosta ja sanoinkuvaamattomista maisemista.