korkeapainetta

Viikko sitten lauantaina istun kaikesta onnellisen tietämättömänä pelaamassa jatsia, mutta juuri sairaanhoitajaksi valmistunut Natalia halusi välttämättä kokeilla vieläkö osaa mitata verenpaineen.. Siitä ne ongelmat sitten alkoivat. Mansetti käteen ja pumppaamaan. Tumtumtum. Ja Natalian naama venähti. Ja sama operaatio toisesta kädestä. Sitten varovainen kysymys, että mitähän mun normaalit verenpaineet näyttää. Karu totuus iski vasten kasvoja; 168/112.

Onnekseni naapurissa on (yli-)innokas sairaanhoitaja, joka on halunnut mittailla paineita enemmän ja vähemmän. Lääkäriinkin Natalia mut vei, ja siellä ne kohteli mua kuin puolikuollutta; "pystytkö kävelemään? menehän nyt tuohon makaamaan, eiei, istuminen on nyt kiellettyä. Ota siinä ihan rauhassa." Siellä olikin kyllä kohtalokkaat luvut; 186/120. Itellä oli vaan pokassa pitelemistä, ei mulla missään vaiheessa mitään hätää ollut, en mä ees tiedostanut, että paineet vois olla kuunapäivänäkään tuota luokkaa ja mikäli Natalia ei olisi lähtenyt mittarilla leikkimään, ei asia olisi tullut edes ilmi. Olinhan mä ollut vähän väsynyt ja päätä vähän särkenyt, mutta sehän on nyt vaan normaali-ilmiö.

Totesin tässä, että tuleepahan opeteltua nyt sitten tuota lääkärisanastoakin englanniksi. Monipuolinen matka siis, kaikki osa-alueet haltuun kerralla. Vaikkakin Natalian on saanut mukaan lääkäriin, ne on hyväksynyt Natalian "tulkkina", tosin ensiksi luulivat häntä mun äidiksi. Natalia on siis jo mun toinen äiti täällä. Ensimmäinen äiti on lähtöisin Ruotsista, Natalia Puolasta. Mulla lienee edessä siis identiteettikriisi.

Ne, jotka mua enemmän tuntee, että mua ei juuri tämmöset tilanteet hetkauta, mä oon tottunut sairastamaan, mutta täällä kaikki ihmiset ympärillä osaa kyllä kuhista tästäkin asiasta. Joka toinen minuutti joku kysyy oonko kunnossa. Toki siinä on kulttuurieroakin mukana, mutta täällä viime sunnuntaina kuoli kaikkien rakastama vartija sydänkohtaukseen, niin kaikki ovat nyt vähän varpaillaan. Pinky tosin oli jo vanha mies, mutta korkea verenpaine oli hänelläkin. Sunnuntain kohtalokas sydänkohtaus oli neljäs tai viides, kun herra ei suostunut lääkkeitä käyttämään.. Mutta se oli nyt hänen aika lähteä Kotiin.

Mä oon nauranut täällä, että mä alan pelottavasti kuulostaa vanhalta verenpaineeni kanssa, päivittäin joku sen mittaa ja lääkityskin on. Tääkin blogiteksti on lähinnä sairaskertomus, joka varmasti saanee jatkoa, kunhan tästä lähden jatkotutkimuksiin. Pahoittelen siis jo etukäteen.