Finnish or finish!

Ensimmäiset pari yötä on jo takana päin, mutta vieläkään en ole tajunnut, että täällä sitä todella ollaan ja pysytään. Vaikka elänkin vieraassa asunnossa, oudossa kulttuurissa ja vieraiden kasvojen keskellä, ei elämä ole juurikaan muuttunut. Tai no, aikaero kyllä muistuttaa itsestään vähän väliä. Sanovat, että viikko menee tottumiseen…

Helsingin päässä lentokentällä tunnistin erään jyväskyläläisen miehenalun, jonka tiesin opiskelevaan tulevan vuoden samassa koulussa Baltimoressa. Aikamoista ”sattumaa” päätyä samalle lennolle.. Mutta eipähän tarvinnut istua Heathrown kentällä Lontoossa seitsemää tuntia itsekseen. Suomesta lähdettyäni en ole sitten millään päässyt eroon suomalaisista; lentokentältä minut haki Pirjo (nimestä voitte päätellä kansalaisuuden) ja asuntolan ovella tapasin sitten Ullan (okei, Ulla on ruotsista, melkein suomalainen siis). Koomista sinäänsä, että ne ainoat ihmiset, jotka tapasin ensimmäisenä iltana, olivat kaikkea muuta kuin jenkkejä. Tosin, ei tarina vielä siihen lopu. Keskiviikkoaamuna Pirjo esitteli minulle koulua, jolloin tapasin ainakin Arton, Minnan ja Leenan, Ritan, Tapion ja monia muita joiden nimiä en enää muista.. Ja ne jotka eivät edustaneet Suomea, osasivat ainakin tervehtiä ja esittäytyä suomeksi. Joku työntekijöistä (mä en tuu ehkä ikinä oppimaan täällä kaikkien nimiä!) kertoikin minulle, että koululla on sanonta: ”Finnish or finish”. Että se siitä kielen oppimisesta sitten.

Toistaiseksi saan ainakin viettää rauhallista yksineloani, kun kämppikseni (tai kämppis) eivät ole vielä saapuneet. Tosin huhu kulkee, että seurakseni muuttaa suomalainen tyttö (olishan se pitäny arvata..). Asunto on ihan kiva, ovesta tullaan suoraan olohuoneeseen, jossa on periatteessa pedit kolmelle (kerrossänkysohva, ja sohvaosa on levitettävää mallia), ja ruokapöytä. Olohuoneesta aukee myös isot lasiovet parvekkeelle, jossa ei kyllä ole mitään kalusteita, saati tuoleja, joilla istua. Olohuoneesta on myös kulku keittokomeroon ja makuuhuoneeseen. Makuuhuoneesta löytyy vielä kerrossänky, joten mulla on ollu täällä valinnanvaraa missä nukkua. Ja toki asunnosta löytyy myös vessa. Kaiken kruunaa beige KOKOlattiamatto, mitäpä muutakaan jenkkikämpältä voisi odottaa.. Astmaatikko ja kokolattiamatto, varmasti kaikkien asiansa osaavien lääkäreiden suosittelema yhdistelmä.

Pohjoismaisesta painotuksesta huolimatta oon muutamiin alkuperäisasukkaisiinkin törmännyt. Jenkit on vakuuttanut mut ystävällisyydellään ja avuliaisuudellaan. Kämpästä puuttui muutamia pieniä tykötarpeita, kuten kattilat, lautaset, mukit, ruokailuvälineet, siivousvälineistä puhumattakaan. Avuliaat seurakuntalaiset on tuonut mulle tavaroitaan, ja käyttäneet kaupassa sekä kustantaneet mulle siivoustarvikkeet. Eräs opiskelija kävi kans tossa mun ovella eilen illalla ja toi mulle kyniä ja paperia opiskeluja varten. Huomaavaista sanoisinko.

Suurin ero elämään kotikonnuilla on ollut paahtava kuumuus. Mittari nousee päivittäin yli 30 asteen, eikä ulkona ole varjoisista paikoista tietoakaan. Mukavan lisämausteen kuumuuteen antaa ilmankosteus, ihan kun sademetsässä olis, ilman sademetsää tosin. Lähtiessäni pelkäsin eniten sitä, kuinka kykenisin nukkumaan kuumuudessa. Pääsipä lähtiessäni sitten unohtumaan, että tottahan toki täällä sivistyksen kehdossa on ilmastointi. Ja tehokas onkin, välillä pitää säätää pienemmälle, jollei halua pukea lisää vaatteita päälle. Tosin, pitänee myöntää, että kyllä toi ilmastointi sitten pitää ääntäkin ihan kiitettävästi. Kuulostaa samalta kuin imuri olisi kokoajan päällä. Kaikkeen onneksi tottuu.

Että tällästä täällä. Seuraavaksi suuntaan rekisteröimään itseni virallisesti koulun oppilaaksi, englanniksi vai suomeksi, sitä en vielä tiedä…

(tää teksti on kirjoitettu muutama päivä sitten jo, mutta kun ei ollut tuota nettiä käytössä, niin en saanut julkaistua..)